Ajankohtaista

17.11.2015

Suomen aforismiyhdistys ja Tieteen päivät järjestävät valtakunnallisen aforismikilpailun.

1.4.2015

Tieteen päivät järjestetään vuonna 2015 Helsingin lisäksi Jyväskylässä, Turussa, Joensuussa, Kuopiossa, Oulussa ja Rovaniemellä. Näissä kaupungeissa Tieteen päivien pääjärjestäjätaho on paikallinen yliopisto.

19.1.2015

Osa 7.-11.1.2015 järjestettyjen Tieteen päivien luennoista kuvattiin suorana nettiin. Kuvattujen luentojen tallenteet löytyvät nyt YouTubesta Tiedetv:n kanavalta.

14.1.2015

Tieteen päivät järjestettiin Helsingin yliopistolla 7.–11.1.2015. Viiden päivän aikana tapahtuma keräsi yhteensä yli 15 000 kävijää. Lisäksi suoria videolähetyksiä Tieteen päiviltä seurasi noin 7 400 katsojaa. Tieteen päivistä käytiin vilkasta keskustelua myös Twitterissä ja Facebookissa.

16.12.2014

Tieteen päivien virallinen kirja Kaikkea sattuu ilmestyy juuri parahiksi Tieteen päiville. Kirja on myynnissä Tieteen päivillä sekä myöhemmin Gaudeamuksen sekä Tiedekirjan myymälöissä. Tammikuun ajan kirjaa saa alennettuun 15 euron hintaan.

11.12.2014

Viikonloppuna (10-11.1.2015) Tieteen päivillä voi suunnata kieli- ja todennäköisyysklinikoille. Klinikoilla asiantuntijat vastaavat yleisön kysymyksiin. Kysymyksiä voi lähettää etukäteen tai keksiä paikan päällä. Tervetuloa mukaan ratkomaan kielen ja matematiikan solmuja.

Kysymyksiä voi lähettää etukäteen osoitteeseen info@tieteenpaivat.fi

11.12.2014

Tieteen päivien käsiohjelma on ilmestynyt ja sen voi halutessaan noutaa Helsingin yliopiston päärakennuksen ala-aulasta tai Tiedekulmasta. Käsiohjelmaan on koottu Tieteen päivien koko kattava ohjelma sekä tietoa Tieteen päivistä.

Tieteen päivien ohjelman voi myös tilata kotiin osoitteesta tilaukset@tieteenpaivat.fi

10.10.2014

Tieteen päiviä on vuonna 2015 Helsingin lisäksi kuudella paikkakunnalla. Tapahtumat ovat pääosin kaksipäiväisiä. Niissä on sekä Tieteen päivien yhteistä ohjelmaa että paikkakunnan yliopiston omaa ohjelmaa.

4.9.2014

Tieteen viisaus?
10.–11.10.2014
Tieteiden talo, Helsinki

4.9.2014

Koneen Säätiö myöntää vuoden 2014 Tiedekynä-palkinnon ympäristöntutkimuksen alan tieteellisestä kirjoituksesta, jossa suomen kieltä on käytetty erityisen ansiokkaasti. 25 000 euron suuruinen palkinto jaetaan keväällä 2015 voittajatekstin kirjoittajalle tai kirjoittajille.

Pyydämme nyt suomenkielisten tieteellisten lehtien, kirjojen ja artikkelikokoelmien julkaisijoita ja tekijöitä ilmoittamaan julkaisunsa kilpailuun. Arvioitaviksi otetaan ajanjaksolla 1.1.2012–31.12.2014 ilmestyneet julkaisut. Todellinen ilmestymispäivä ratkaisee, ei julkaisuun painettu ajankohta.

Pages