Ympäristö

Voit etsiä Tieteen päivien 2023 ohjelmasta sinua kiinnostavia sessioita, paneeleja ja luentoja asiasanan perusteella. Alla näet klikkaamasi asiasanan hakutulokset.

Katso tapahtuma verkossa Youtuben Tiedetv:stä. Ensimmäinen tieto Suomessa havaitusta linnusta julkaistiin jo vuonna 1611, mutta maamme linnustontutkimuksen varhaisimmat juuret ovat Kuninkaallisen Turun Akatemian väitöskirjoissa, joista 21 käsitteli lintuja. Vanhin tieto Suomen lintulajien...
Katso tapahtuma verkossa Youtuben Tiedetv:stä. Autojen ja ajettujen kilometrien määrä on kasvanut jatkuvasti lukuun ottamatta 1990-luvun alkua ja COVID-19 pandemian aikaa. Liikenne aiheuttaa monia ympäristöongelmia, kuten melua ja noin 20 % maamme kasvihuonekaasupäästöistä. Liikenteen vaatimalla...
Mitä yhteistä on kielillä, eliölajeilla ja Kalevalalla? Ne kaikki ovat saaneet alkunsa jostakin, muovautuneet ajan saatossa ja kenties kadonneetkin jonnekin historian havinaan. Sessiossa etsitään alkumuotoja kansanrunoudessa, kielitieteessä ja paleontologiassa. Minkälaista salapoliisityötä...
Katso tapahtuma verkossa Youtuben Tiedetv:stä. Ilmasto- ja ympäristökriisin ytimessä on teollistuneissa yhteiskunnissa syvään juurtunut käsitys ihmisestä muusta luonnosta erillisenä toimijana. Yksilökeskeinen, ihmisen erillisyyttä ja erityisyyttä korostava ihmiskuva ohjaa sekä politiikkatoimia että...
Katso tapahtuma verkossa Youtuben Tiedetv:stä. Monialaista ympäristö- ja kestävyystutkimusta hallitsee yhä pitkälti luonnontieteellisen tutkimusparadigman määrittämä käsitys siitä, miten ympäristö määritellään ja mikä on ihmisen rooli suhteessa siihen. Paneelissa tarkastellaan ihmisen ja muun...
Hurrikaani, taifuuni, trooppinen sykloni. Näillä nimillä kutsutaan eri puolilla maapalloa esiintyviä myrskyjen äärimmäistä luokkaa. Hirmumyrskyt ovat yksi luonnon vaikuttavimmista ja tuhoisimmista sääilmiöistä, joissa voimakkaiden tuulten lisäksi tuhoa aiheuttavat myös rankat sateet, salamointi...
Katso tapahtuma verkossa Youtuben Tiedetv:stä. Elämä kukoistaa maapallolla rajujen katastrofien keskellä tai ehkä juuri niiden vuoksi. Elämään kuuluu myös kuolema. Valtaosa maapallolla eri aikoina eläneistä lajeista on ensin kukoistanut ja sitten hävinnyt. Maapallon historiassa on aikoja, jolloin...
Katso tapahtuma verkossa Youtuben Tiedetv:stä. Mannerjään alta paljastunutta Suomea on asutettu yli 10 000 vuoden ajan. Etenkin etelässä ja lännessä asutus on levinnyt sisämaahan rannoilta ja rannikoilta käsin. Historialliset lähteet tarjoavat tästä kehityksestä jonkin verran tietoa keskiajalta...