Vuoden Professori 2019 on valittu: professori Helmi Järviluoma-Mäkelä

Professoriliitto on valinnut Vuoden Professoriksi 2019 kulttuurintutkimuksen professori Helmi Järviluoma-Mäkelän Itä-Suomen yliopistosta.

Valinta julkistettiin Professorin työ – jatkuvuuksia, muutoksia ja käännekohtia -seminaarissa Tieteen päivillä Helsingissä perjantaina 11.1. Vuoden Professorin palkintosumma on 20 000 euroa.

Helmi Järviluoma-Mäkelä (58) on toiminut professorina Itä-Suomen yliopiston Joensuun kampuksella vuodesta 2005 lähtien. Hän väitteli vuonna 1997 Tampereen yliopistossa etnomusikologian alalta. Turun yliopistossa hän on musiikkitieteen dosentti. Suomalaisen tiedeakatemian jäseneksi Järviluoma-Mäkelä tuli viime vuonna.

Järviluoma-Mäkelä on ääni- ja aistimaisemien, musiikin ja kulttuurin tutkija. Tieteidenvälisyys näkyy vahvasti hänen tutkimusaiheissaan: niissä yhdistyy sosiologia, musiikkitiede, aistittujen elinympäristöjen tutkimus. Järviluoma-Mäkelä tunnetaan edelläkävijänä, joka on 1980-luvun loppupuolelta lähtien vakiinnuttanut Suomeen tiedettä ja taidetta yhdistävää äänimaisematutkimusta. Vuosina 1998–2013 hän johti useita alan kansainvälisiä projekteja, joita Suomen Akatemia rahoitti.

Viime vuosina Järviluoma-Mäkelän tutkimusintressi on laajentunut aistittujen elinympäristöjen ja ylisukupolvisten ympäristösuhteiden sekä niiden muutosten tutkimukseen. Tähän tutkimukseen hän on saanut Euroopan tutkimusneuvoston varttuneen tutkijan 1,9 miljoonan euron rahoituksen vuosille 2016-2021. ERC Advanced Grant -tutkimusmäärärahan saaminen kertoo kansainvälisesti erittäin korkeasta tieteellisestä tasosta. Humanististen alojen suomalaistutkijoista vastaavan rahoituksen on saanut vain kaksi muuta.

Järviluoma-Mäkelän johtamassa ERC-hankkeessa tutkitaan keskisuurten kaupunkien aistittujen elinympäristöjen muutoksia asukkaiden kokemina. Hankkeessa on mukana tutkijoita neljästä EU-maasta. Kansainvälistä arvostusta ja aktiivisuutta osoittaa myös se, että Järviluoma-Mäkelä on ollut vierailevana tutkijana ja professorina monissa ulkomaisissa yliopistoissa (mm. Shanghai, Nanjing, Liverpool, Lontoo ja Alcalá). Hän on edistänyt tutkimusyhteistyötä useiden kansainvälisten verkostojen johtotehtävissä, antanut pitkäaikaisen panoksen kotimaisten tieteellisten seurojen toimintaan ja ollut perustamassa uusia.

Tieteellisten ansioiden lisäksi professori Järviluoma-Mäkelä on innostava opettaja, joka on luonut uusia, koulutus- ja tieteenalojen rajoja ylittäviä opetusmetodeja. Hän on muun muassa ollut ideoimassa ja johtanut Itä-Suomen yliopistossa Sosiaalisten ja kulttuuristen kohtaamisen tohtoriohjelmaa. Järviluoma-Mäkelän ohjauksessa on valmistunut 20 väitöskirjaa.  

Yhteiskunnallinen vuorovaikutus sekä sidosryhmäyhteistyö näkyvät vahvasti Järviluoma-Mäkelän työssä. Hän pitää arvossa tutkimuksen yleistajuistamista. Järviluoma-Mäkelä tekee radiofeatureja ja on ollut perustamassa Radio Suomen Äänten iltojen -ohjelmaformaattia vuonna 2012. Hänen kirjoittamansa novellikokoelma ilmestyi kaksi vuotta sitten.


Kuva: Jari Loisa.

Teksti: Professoriliiton tiedotteen (11.1.) pohjalta.
Kansikuva: Milla Talassalo (rajattu).