Tiestikö tämän? Tiedettä Kampissa 2015 -tapahtuman ohjelma kietoutuu kahdeksan arjen esineen ympärille. Tuttu esine voi sisältää monia merkityksyä riippuen siitä, kuka esinettä katsoo. Mitä sinulle merkitsevät nämä tapahtumassa tarkastelun alla olevat esineet?

Leipä – Kaikille tuttua ravintoa, jota valmistetaan pitkälle kehittyneen maatalouden ja kasvinjalostuksen tuloksena saatavasta viljasta. Eri tavoin valmistetut leivät kietoutuvat osaksi kansallisia ja alueellisia identiteettejä.

Raitapaita – Ajaton ja iätön vaate, joka Suomessa identifiouituu Marimekon vuonna 1968 lanseeraamaan, tekstiilisuunnittelija Annika Rimalan suunnittelemaan Tasaraita-mallistoon. Vaatteet suojaavat ja lämmittävät meitä, mutta käytämme niitä myös erottautumiseen ja identiteetin rakentamiseen. Vaatteisiin yhdistyy monia kuluttamiseen, ekologisuuteen ja eettisyyteen liittyviä teemoja.

Marjanpoimuri – Syksyisiltä metsäretkiltä tuttu työväline. Samoilu ja metsän antimien pomiminen sekä niistä nauttiminen osoittavat, kuinka lähellä luontoa me kaupungistumisesta huolimatta yhä olemme.

Tabletti – Se on mullistanut tapamme käyttää tietotekniikkaa ja viestiä keskenämme. Kosketusnäyttöjen ja sormeiltavien käyttöliittymien ansiosta meillä on käytössämme monipuolinen, viihteen ja hyödyn yhdistävä väline, joka tarjoaa jotain vauvaikäisistä senioreihin.

Muumimuki – Tämä käyttöesine voi olla väsyneen aamun pelastava juoma-astia tai himoittu keräilykohde. Muumihahmojen kautta vähäeleiseen mukiin latautuu sukupolvien yli jaettuja merkityksiä, jotka tunnetaan kansainvälisestikin.

Aurinkopaneeli – Energiatekninen laite, joka muuttaa auringon säteilyn sähköksi. Aurinkokennojen kehitys on aktiivista ja niiden käyttö lisääntyy tasaisesti, minkä ansiosta aurinkoenergia on merkittävä uusiutuvan energian muoto.

Kirves – Perinteinen työkalu, jonka muotoilu, materiaalit ja ominaisuudet ovat yhä kehityksen kohteina. Kirveen voi yhdistää rakentamiseen ja kädentaitoihin, ja voi siitä tulla mieleen myös itse pilkotuilla puilla lämmitetyn takan rätinä.

Lumilauta – Liikuntaväline, design-tuote ja elämäntapa. Lumilautaulu on ollut olympialajina vuodesta 1998 saakka, ja se on suosittu talviurheilu ja -liikuntamuoto, johon kaikilla halukkailla ei ole varaa tai mahdollisuuksia.