Totuuden jälkeinen aika

Paikka: 
Luentosali 13, Helsingin yliopiston päärakennus
Päivä: 
Friday 11.1.
Aika: 
15.00 to 16.45

Puheenjohtaja: dosentti Paul-Erik Korvela (Jyväskylän yliopisto). Dosentti Paul-Erik Korvela (Jyväskylän yliopisto): Onko siirtymä totuudenjälkeiseen aikaan itsessään totuudenjälkeinen väite? Vanhempi tutkija Jussi Lassila (Ulkopoliittinen instituutti): Propagandaa ja autoritaarisen valistuksen perinnettä. Venäjän poliittinen viestintä internetin aikakaudella. Dosentti Maria Mäkelä (Tampereen yliopisto): Mediatarinat ja kokemuksellinen totuus.

Paul-Erik Korvela esittelee keskustelua totuudenjälkeisestä aikakaudesta. Politiikan tutkijan näkökulmasta monet totuudenjälkeisyyteen liitetyt ilmiöt ovat olleet aina läsnä politiikassa. Väite totuudenjälkeiseen aikakauteen siirtymisestä onkin itsessään totuudenjälkeinen, sillä se on enemmän tunteisiin kuin faktoihin perustuva. Lisäksi väite vaatisi vertailukohdakseen jonkun “totuudenmukaisen politiikan aikakauden”, jollaista ei helpolla löydy. Politiikassa on ennenkin muokattu faktoja itselle mieleiseksi ja käyty kampanjoita valheisiin perustuen.

Jussi Lassila käy läpi Venäjän poliittista viestintää, sillä totuudenjälkeisyys usein liitetään Venäjän nykyiseen informaatiovaikuttamiseen. Lassila ei ota kantaa siihen, kuinka onnistunutta tai tehokasta Venäjän todennetusti aktiivinen informaatiovaikuttaminen on. Sen sijaan hän valottaa maan poliittisen viestinnän perinnettä nykytilanteen taustalla. Venäjällä keskitettyä valtaa ja vahvaa valtiota on tukenut leninistinen mediaymmärrys: vallassa olevien velvollisuus on välittää ja tuottaa kansalle poliittista tietoisuutta myös propagandan ja agitaation keinoin.

Maria Mäkelä lähestyy totuudenjälkeistä aikaa myöhäiskapitalistisen kertomusbuumin ja sosiaalisen median tarinalogiikan näkökulmasta. Somessa suositun kertomusmuodon ydin on yksilöllinen kokemus. Tarinallisuus johtaa tyypillisemmin yksilön eettisen kannan ilmaisuun kuin faktan ja fiktion erotteluun. Kertomuksia myös jaetaan somessa useammin oikeamielisen reaktion kuin informaatio perusteella. Kaiken jakamisen ei tietenkään pidä olla informaation välittämistä. Mutta mitä tapahtuu, kun kokemustarinointi alkaa hallita journalismia ja poliittista viestintää?