Juhlavuoden julistenäyttely esillä päärakennuksen aulassa!

11.1.2017

Tieteen päivien teemat vuosien varrelta näkyvät juhlavuoden kunniaksi kootussa julistenäyttelyssä, joka on esillä koko tapahtuman ajan keskiviikosta sunnuntaihin.
 


Näyttelyssä on esillä eri vuosikymmenten graafista suunnittelua.  

Tieteen päivien vuosittain vaihtuva visuaalinen ilme on ollut tärkeä osa tapahtumaa sen 40-vuotisen historian ajan. Tapahtuman visuaalisen ilmeen takana on nähty vuosien varrella useita nimekkäitä graafisia suunnittelijoita sekä uusia tulokkaita.

Juhlavuoden kunniaksi kootussa julistenäyttelyssä on esillä Tieteen päivien julisteita vuodesta 1987. Näyttely on esillä Helsingin yliopiston päärakennuksen uuden puolen aulassa koko Tieteen päivien ajan 11.–15.1.2017. 

Vuoden 2017 ilmeen ovat suunnitelleet yhdessä graafikkopariskunta Olavi Hankimo ja Tiina Pystynen. Hankimo on opiskellut Taideteollisessa korkeakoulussa, työskennellyt muun muassa Otavalla ja WSOY:llä ja toimii tällä hetkellä yrittäjänä.

Pystynen on kirjailija, graafikko, sarjakuvataiteilija ja toimintaterapeutti. Hänet tunnetaan naivistisista kuvituksistaan, joita on julkaistu muun muassa Helsingin Sanomissa. Hankimon ja Pystysen luomassa vuoden 2017 julisteessa nähdään Vapauden rajat -teemaan sopivasti käsin piirrettyjä, värikkäitä lintuja liihottamassa vapaana vaaleansinisellä taivaalla.

 

Tieteen päivien graafiset suunnittelijat:

1987: Graafinen suunnittelija: Tuntematon

1992: Graafinen suunnittelija: Tuntematon

1995: Graafinen suunnittelija: Tapani Aartomaa

1997: Graafinen suunnittelija: Juha Ilonen

1999: Graafinen suunnittelija: Heikki Kalliomaa

2001: Graafinen suunnittelija: Minna Laukkanen

2003: Graafinen suunnittelija: Aimo Katajamäki

2005: Graafinen suunnittelija: Mika Launis

2007: Graafinen suunnittelija: Lasse Rantanen

2009: Graafinen suunnittelija: Martti Ruokonen

2011: Graafinen suunnittelija: Elina Warsta

2013: Graafinen suunnittelija: Jussi Karjalainen

2015: Graafinen suunnittelija: Camilla Pentti

2017: Graafinen suunnittelija: Olavi Hankimo & Tiina Pystynen